lauantai 12. heinäkuuta 2014

Kissan kanssa


Nyt on elelty kuukauden päivät kissan kanssa. Ja kyllä se on ollut mukavaa! Uusi kissamme Futari kotiutui meille nopeasti ja kun ensi päivien pieni vessasekaannus saatiin selvitettyä, alkoi yhteinen arki sujua varsin mallikkaasti. Vessasekaannuksen aiheutti erilainen hiekka kuin kasvattajan luona, ja Futari teki tarpeensa meidän sänkyyn... Siinä menivät pesuun täkki, sänkypeitto ja lakanoita. Mutta kun kannoimme tarmokkaasti kissaa vessan luo silloin, kun hän määrätietoisesti eteni sängyn nurkkaa kohti, löytyi ymmärrys siitä, että puurouhekin voi olla vessamateriaali! Itse olen ehdottomasti tämän puupohjaisen hiekan kannattaja - ekologista ja miellyttävää käsitellä myös vessan puhdistajalle.

Lapset ovat ovat olleet kissasta aivan onnessaan. Pampula on alati Futarin kimpussa, mutta onneksi Futari on ERITTÄIN seurallinen luonne ja nauttii huomiosta. Myös Hakki pitää kissasta, mutta hänellä on myös muita kiinnostuksen kohteita kun taas Pampula keskittyy kotona lähes täysin kissaan. Ja toki kissasta riidellään, kun Pampula yrittää omia kissaa eikä tahdo kestää sitä, että Futari pitää kovasti myös Hakista, joka onkin rauhallisempi otteissaan.

 Kun menemme Pampulan kanssa päiväunille, on hänelle tärkeää, että makkari ovi on siten raollaan, että Futari voi tahtoessaan tulla myös sänkyyn. Ja varsin usein Futari toden totta tulee mukaan, ja ystävykset nukkuvat yhdessä päikkäreitä.


Futari on hyvä syömään, ja häntä kiinnostavat myös ihmisten ruokapöydän antimet. Futaria nostellaan varsin usein alas pöydältä ja tiskipöydältä. Sekä Hakki että Pampula osaavat nostaa Futarin pois ruokapöydältä, mutta tuolilla hän saa halutessaan istua. Kissanpentujen tapaan Futari on hyvin leikkisä. Hän pitää omista kissoille tarkoitetusta leluistaan, mutta myös kaikenlaisista palloista, esimerkiksi kutistuneista ilmapalloista, ja onkin pelannut Hakin kanssa ilmapallolla futista. Lisäksi erityissuosikkeja ovat Hakin Trash Pack -lelut. Pieniä kumisia roskistyyppejä on mukava lennättää ilmaan, ja vaikka Hakki voi toisinaan olla erityisesti Pampulan suuntaan tarkka leluistaan, saa Futari ilman muuta leikkiä niillä.


"Futari"-bloginimen taustalla ovat kissamme erinomaiset otteet jalkapallon pelaamisessa. Bloginimen valintaan vaikuttivat myös Futarin taipumukset penkkiurheiluun. Kuten seuraavasta lasten isän kuvaamasta videonpätkästä käy ilmi, seuraa Futari kuningaspeliä myös televisiosta. Turhautunut mies ehdotti, että Futarille voitaisiin hankkia oma isokokoinen laajakuvatelevisio... Niinpä niin.



Kirjallinen yöpöytä

Laila Hirvisaari: Vienan punainen kuu
Vienan punainen kuu on ensimmäinen Laila Hirvisaaren laajasta tuotannosta lukemani kirja. Romaani sijoittuu nimensä mukaisesti Vienan Karjalaan ja Suomen itsenäistymisen aikaan ja sitä edeltäviin vuosiin. Sotaan liittyvistä asioista on rankkaa lukea, ja siksi yleensä vältän sodasta kertovia kirjoja, mutta tämä orvon Anna-Liisan kasvuvuosista kertova tarina oli sopivan pehmeästi kirjoitettu, jotta kirjasta saattoi myös nauttia, vaikka se myös maalasi hyvin silmien eteen sen, mitä sodassa voi tapahtua ja kuinka kumpikaan puoli ei ole viaton. Sota kaivaa ihmisistä julmimmat puolet esiin. Minulle kirja avasi mielenkiintoisella tavalla huonosti tuntemaani tuon ajan historiaa ja se oli omalla laillaan tärkeä lukukokemus. Saatanpa vielä joskus aloittaa jonkin Hirvisaaren kuuluisista kirjasarjoistakin.


Tarquin Hall: Vish Puri & nauruun kuolleen miehen tapaus
Intialainen yksityisetsivä Vish Puri oli toisessa kirjassaan vielä kiinnostavampi kuin ensimmäisessä. Tai ehkäpä tässä liikuttiin maailmassa, joka jo itsessään oli niin mielenkiintoinen: guruja, taikureita ja ihmeitä. Mihin voi uskoa? Tapahtuuko ihmeitä oikeasti vai ovatko ne huijausta? Vish Puri selvitti nauruun kuolleen miehen tapauksen ja hänen äitinsä ja vaimonsa naisten kutsuilla tapahtuneen ryöstön. Intian hullunmyllyä kuvattiin mainiosti ja tarina kulki! Oiva dekkari.

Ei kommentteja: